torstai 25. elokuuta 2011

6:04

Hiuksesi tuoksuvat
lakalle ja vaseliinille
sykkivälle yölle
kun otsasi painautuu povelleni

Aamunkoi kurkotteli ikkunasta
hehkuvia poskiani.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Rukous

Janis Joplinin sanoin
Taivaallinen Isäni
väittää rakastavansa minua
ja silti
ei häneltä minulle tipu
edes saksalaista autoa
saati onnea.

maanantai 15. elokuuta 2011

2010

Kansa kokoontui Kapkaupunkiin
katsomaan sirkusta
Sinisten ylpeät hymyt
ja tuhotut haaveet

El Niño pyyhkäisi ylitsemme
kenttä tulvi valtoimenaan
Englantilaiset itkivät
varmaan onnesta

Ronaldo osui maaliin
ja koko Lissabon huokaisi
Smaragdia ja rautaa
nahkakuulan taikaa

Lapsetkin kehdoistaan
ruutua tuijottavat
Yltääkö paholaisen käsi
Barcelonaan asti?

Punaisessa paidassa tähti
saa kirkkaana loistaa
Madridin autio lentokenttä
enkä taaskaan nähnyt Iniestaa

perjantai 12. elokuuta 2011

Unensieppaaja

Lokakuun aurinko maalasi hänen piirtensä
vasten taivaan sinistä kangasta.
Sen jos voisinkin unohtaa!
Katosi, kuin kesän viileä tuulenvire,
mutta jätti minuun polttavan jäljen,
ikuisesti
Kun silkkiyö saapuu ylleni,
näen unessani vain sen yhden,
aina vain sen yhden.
Ja petollisen aamun tullessa huoneeseen,
hän on jälleen poissa.

maanantai 8. elokuuta 2011

On oltava kovaääninen ja puhelias
muttei silti tehdä numeroa itsestään
Pitäisi uskaltaa
hillua ulkona yömyöhiin
puolituntemattomien kanssa
vaan silti aina selkä suorana
pidä mainees puhtaana

Älä nosta kättäs, älä vastaa kun kysytään
muista että tyhmyydestä sakotetaan.
Älä puhu ystävällisesti ylemällesi
  älä käytä omenanvihreää
    vaihda nimesi toiseen
      lähde pois tästä maasta
        tai älä ainakaan kulje käytävillä päivisin

Leikkaa hiuksesi, vaihda kasvosi, ole niin kuin minä
äläkä uskallakaan hymyillä!
Sammuta lamppusi mutta loista valoa
kuuntele hiljaa muiden puhetta
omasta e p ä t ä y d e l l i s y y d e s t ä s i.

lauantai 6. elokuuta 2011

Maantiellä

Viisisataa kilometriä
Amerikan halki pystysuunnassa
Hiekka narskuu renkaissa
minä haistan tuulta

Joku kysyi miksi itken
- en itsekään tiedä
Kumpi on tuskaisempaa
elämä täällä
vai ajatus kotiinpaluusta?

torstai 4. elokuuta 2011

Riemukaari

(A/N: Paula pyysi laittamaan näytille mun runon, joka syntyi meidän henkevien Pariisi-juttujen pohjalta)

Muistatko vielä
kun kävelitte kaksin aurinkoisella Champs-Élysées'llä
käsi kädessä
silmät kiinni
te onnelliset
riemukaaren varjossa

yksi rakkauden menetti
yksi lähti Amerikkaan
yksi meni armeijaan
yksi jäi kaipaamaan
yksi julisti armoaan
yksi kiitti onneaan

Uskothan minua!
Silloin minä seisoin valkoisissani
miehen kanssa hotellin aulassa
ja kysyin suklaaputoukselta:
TOTTA VAI TARUA?

Kevätuhri

Yksi kaikkien vuoksi.
Sinut valittiin,
koska olet kaunein, puhtain, neitseellisin.

Joten tanssi viimeinen tanssisi,
tanssi se kansan puolesta!

Käy tiesi luokse jumalten,
käy se kansan puolesta!

tiistai 2. elokuuta 2011

Fanitytön tunnustukset

Miten me voimme jalalla koreasti pistää
kun sydämemme ovat sirpaleina?

Miten me voimme kurkkumme käheäksi huutaa
kun sanat eivät koskaan taivasta saavuta?

Viisikymmentäkertaa soitetut laulut
eivät tuo tyydytystä
Ei vihaiset kuvat
ei ilmaan kuiskatut sanat

ne eivät tuo tyydytystä

Ja miksi me silti istumme täällä, kaiken ympäröimänä?
Ei se tuo lohtua.

maanantai 1. elokuuta 2011

Kuutamoloru

Kissa kehräsi kuusta villaa
hopealankaa taivaan puolalla
katsoi mustaa maata
ja sanoi:

"Jätän teille
kylmän illan valoksi
sirpin valkoista hopeaa
kastaileen hohtavaa kangasta!
Mutta huomenna haen omani
ja silloin pieni poikani
loistavan peiton saa!"

Niin hän otti rukkinsa
ja juoksi alas taivaan teitä
pimeitä ja tuntemattomia